KOKONAISUUS

Kokonaisuus etelästä katsottuna

Säulendorfin opaskartta
Dioraama sijaitseen Lounais-Saksassa lähellä Ranskan rajaa. Ajankohta on
suunnilleen 1950-luvun loppupuolisko. Dioraama koostuu kuudesta osasta.
Päätaajama Säulendorf
Säulendorf on seudun palvelukeskus. Siellä sijaitsee raatihuone,
rautatieasema, kauppatori, erilaisia kauppoja ja ravintoloita.
Kylä on rakentunut pääasiassa ison pääkadun varteen. Kylän keskipiste on
raatihuoneentorilla sijaitseva pylväs eli Säule.
Säulendorfin asema
Säulenforfin asema on matkustaja-asema, josta on pistoraiteet
pienteollisuusalueelle ja kylän omaa huoltoa varten.
Säulendorfin pienteollisuusalue
Pienteollisuusalueelle on keskittynyt puutavarateollisuutta, jota palvelee oma
kapearaiteinen rautatie. Hörysaha tuottaa erilaista sahatavaraa, puutavaraliike
välittää osan lähiseudun tarpeisiin ja osa lastataan junaan toimitettavaksi muualle.
Alueella on myös puuta raaka-aineenaa käyttävä sisustustarviketehdas.
Felsenwandin matkustaja- ja tavara-asema
Felsenwand on alueen logistiikkakeskus. Ratapihalla valmistellaan tavarajunia
ajettaviksi eri kohteisiin. Alueella on myös logistiikkahalli. Felsenwandin
matkustaja-asema on lähinnä lähipaikkakuntien yhdysliikennettä varten.
Felsenwandissa ei ole varsinaista asutusta.
Plateau
Plateaulla eli ympäristöä korkeammalla olevalla ylätasangolla on hotelli ja
pieni asema. Hotellin ympäristössä on ollut laaja ulkoilualue. Aluella on tuore
asemakaava ja siellä järjestetään asuntomessut. Kunnallistekniset työt ovat
käynnissä ja ensimmäiset rakennukset rakenteilla.
Kenttärata
Kenttärata sijaitsee Säulendorfin aseman itäpuolella. Siihen liittyy peräkkäin
aseteltavia A4-kokoisia H0m-mittakaavan pieniä erillisdioraamoja.
TAKAISIN LUETTELOON